Ultracom Oy – yhdistävä tekijä

Pohjoissuomalainen Ultracom Oy on tehnyt vuosia pitkäjänteistä ja innovatiivista kehitystyötä langattoman tiedonsiirron parissa. Yritys kehittää, markkinoi ja tuottaa radioteknisiä laitteita ja sovelluksia asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Työn tuloksena Ultracomin asiakkaat ovat päässeet markkinoiden ensimmäisinä hyödyntämään useita tuotteita sekä tuoteominaisuuksia.

Ultracom perustettiin vuonna 1993 vastaamaan teollisuuden langattoman tiedonsiirron tarpeisiin. Langattoman tiedonsiirron osaaminen näkyi pian myös kuluttajaelektroniikassa, kun Ultracom lanseerasi vuonna 1996 metsästyskoirien paikannuslaitteen.

Langatonta tiedonsiirtoa hyödyntävät paikannuslaitteet saavuttivat heti valtavan suosion, joka viitoitti myös suunnan yrityksen tulevaisuudelle. Yrityksen tekemät lukuisat innovaatiot ja uuden teknologian hyödyntäminen tuotteissa muovasivat muun muassa metsästyskoirien paikannuslaitteet sellaisiksi kuin ne tänä päivänä tunnetaan.

Nykyisin yritys kehittää eri tyyppisiä tuotteita eläinten paikannukseen, ja tuotevalikoimaan kuuluu koirapaikannuksen lisäksi muun muassa karjapaikantimet ohjelmistoineen.

Ultracom Oy markkinoi ja myy tuotteitaan Euroopan alueella.

Vaikka tuotteita käytetään hyvin erilaisiin tarpeisiin, silti näillä kaikilla on yksi yhdistävä tekijä: Ultracom Oy, langattoman tiedonsiirron ammattilainen.